27.2.06

Kimalletta

Satuin näkemään Tiimarissa pieniä putkiloita kimalleliimaa ja tuli mieleen, että niitä voisi kokeilla kenkiin. Niinpä sitten ostin sitä ja tein valkoisesta kankaasta avokkaat, joihin kokeilla.

Maalasin ensin kengät sopivalla pohjavärillä, ettei valkoinen paistaisi läpi, vaikka voisihan sekin olla mielenkiintoisen näköistä.

Maalin kuivuttua levitin reippaasti kimalleliimaa kenkien pinnalle. Putkilon kyljessä annettiin kuivumisajaksi 30 minuuttia, mutta se ilmeisesti tarkoitti paljon ohuempaa kerrosta. Annoin kenkien kuivua rauhassa seuraavaan päivään ja silloin ne olivatkin kuivat.

Ainut virhe tuli siinä, että poistin lestit kengistä ennen kuin liima oli kuivunut ihan kokonaan ja kengät jotenkin kutistuivat. Ne mahtuvat kyllä lestin päälle, mutta Cissyn jalkaan niiden saaminen on työn ja tuskan takana. Tiedänpähän seuraavalla kerralla, että lesti pitää jättää paikalleen kunnes liima on aivan kuivaa.

Ei kommentteja: