Näytetään tekstit, joissa on tunniste piikkikorot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste piikkikorot. Näytä kaikki tekstit

22.5.09

Hopeiset nilkkurit Sybaritelle

Idea näihin nilkkureihin tuli parista A Century of Shoes: Icons of Style in the 20th Century -kirjassa olleesta kuvasta. Kuvat ovat nämä:


Tämän mallin etu on se, että nämä on paljon helpompi tehdä kuin tavalliset nilkkurit, koska sisäpohjan alle liimattavat osat ovat lähes suoria.

Käytin valumuovista tekemiäni kengänpohjia. Kuvassa väri ei ole ihan oikein, vaan pohjat ovat vaaleansiniset.


Piirsin ensin kaavan ja merkkasin siihen reikien paikat. Sitten leikkasin osat nahasta ja merkkasin niihin reikien paikat kaavan avulla.


Tarvittavat erikoistyökalut ovat pihdit reikien tekemiseen ja työkalu reiänvahvikkeiden kiinnittämiseen.


Seuraavassa kuvassa reiänvahvikkeet paikallaan, mutta ei vielä vasaroituna litteiksi (edellisessä postauksessa olevan videon alkupuolella näkyy, miten vahvikkeet kiinnitetään). Vahvikkeet ovat vielä vaaleampaa sinistä kuin pohjat. Olisin käyttänyt mieluummin pienempiä vahvikkeita ja tummempaa sävyä, mutta nämä olivat ainoat, mitä löysin.


Seuraavassa kuvassa on sisäpohjat ennen reunojen siistimistä. Koska ulkopohjat ovat valumuovia, sisäpohjissa on vain yksi kerros kartonkia ja nahkaa. Se riittää pitämään pohjat muodossaan kokoamisen ajan.


Seuraavassa nilkkurit ennen ulkopohjien liimaamista paikalleen.


Lopuksi vielä valmiit nilkkurit.


For an English version of this post, see here.

12.5.09

Muotinteko: Nuken kengänpohjien valaminen

Edellisessä postauksessa unohtui mainita, että en suosittele näihin muotteihin käyttämääni silikonia. Aiemmin käyttämäni punainen muottimassa (katso kotisivuni) oli paljon helpommin käytettävää ja se oli ensimmäinen kerta kun tein tällaisia muotteja. Sen silikonin valmistaja taisi olla hobbytime, mutta en ole ihan varma.

Sen tiedän, että seuraavaa kertaa varten etsin parempaa silikonia, jos seuraavaa kertaa yleensä tulee. Rai-Ro myy kaksikomponenttisilikonia, joka kuulostaa lupaavalta. Sitä sekoitetaan 1:1 ja sen pitäisi olla paljon helpompaa.

Sitten tämän postauksen varsinaiseen aiheeseen, pohjien valamiseen. Seuraavassa kuvassa käyttämäni valumuovi. Näissä pulloissa oli lapsiturvallinen korkki, jota pitää painaa ja kääntää. Huono idea. Pullot olivat erittäin pehmeää muovia, enkä onnistunut millään saamaan korkkeja auki. Lopulta leikkasin pullot auki ja kaadoin sisällön kahteen pieneen ilmatiiviiseen astiaan.


Ennen aloittamista tein muottiin kaksi aukkoa, yhden valumuovin kaatamista varten ja toisen, josta ilma pääsee ulos. Parin epäonnistuneen valuyrityksen jälkeen tajusin, että jostain syystä ilma ei pääsekään ulos kuten olin olettanut. Niinpä tein vielä kolmannen aukon koron alaosaan ja sain valettua ensimmäisen kokonaisen pohjan. Alla olevassa kuvassa näkyvät muottiin tekemäni aukot.


Käsittele muotit irrotusaineella ja anna sen kuivua ennen muottien sulkemista valua varten. Käytin pieniä puristimia muottien kiinni pitämiseen. Tukevat pahvinpalat muotin molemmin puolin jakavat puristuksen tasaisesti. Puristimia ei saa säätää liian tiukalle, vain juuri sen verran, että muotti pysyy tiiviisti kiinni. Jos puristimet ovat liian tiukalla, muotti voi vääristyä.

Kaada päkiäosan aukosta vähän valumuovia ja kääntele muottia niin, että muovi leviää tasaisesti ja ilmakuplat pääsevät ulos (koputtele muottia kevyesti ilmakuplien irrottamiseksi), kaada lisää muovia, kääntele taas ja jatka, kunnes muotti on täysi. Muotti on täysi, kun muovin pinta nousee keskimmäiseen aukkoon, joka on muotin korkeimmassa kohdassa.

Kaikkeen tähän ei todennäköisesti ole paljon aikaa, koska muovi alkaa jähmettyä melko nopeasti (tarkista käyttämäsi aineen käyttöohjeesta). Sekoita pieniä määriä ja työskentele yhden tai kahden muotin kanssa kerrallaan.

Oikean muovimäärän mittaaminen on vaikeaa näin pienessä koossa. Kysymys on millilitroista ja seosta tulee aina vähän liikaa, vaikka mittaisi kuinka tarkasti. Tässä vaiheessa kiilapohjan muotti on kätevä.

Tein kiilapohjan muotin, koska siihen voi jättää ison aukon. Kun varsinainen täytettävä muotti on täytetty ja muoviseosta on vielä vähän jäljellä, sen sijaan, että antaisit sen jähmettyä sekoitusastiaan, kaada se kiilapohjan muottiin. Muotti ei ehkä täyty kerralla, mutta kun valat useita pohjia ja kaadat ylimääräiset tähän muottiin, lopputuloksena on kokonainen pohja jossain vaiheessa. Muotin rakenne tekee vähittäisen täyttämisen helpoksi ja vaikka muovi ehtisi jo hieman paksuuntua astiassa, sen saa vielä kaadettua tällaiseen avoimeen muottiin.

Seuraavassa pieni videopätkä edellä selostetusta.



Poista valettu pohja muotista heti, kun se on riittävän kiinteä. Tässä vaiheessa se on vielä pehmeä ja ylimääräisen muovin poisleikkaaminen on helppoa. Poista pohja muotista, leikkaa pois ylimääräinen aukkojen kohdalta, pese pohja (irrotusaineen poistamiseksi) ja leikkaa ylimääräinen muovi pois esim. saumojen kohdalta. Tarkista sitten, että muoto on oikea, esim. että korko on suora, ja anna pohjan kovettua niin kauan kuin on tarpeen lopullisen kovuuden saavuttamiseksi.

Valumuovin ohjeissa sanottiin, ettei se säily pitkään avaamisen jälkeen, joten päätin käyttää kaikki saman tien. Seuraavassa kuvassa ovat pohjat, jotka onnistuivat riittävän hyvin, että niitä voi käyttää kenkien tekoon. Joissakin on ilmakuplien jättämiä koloja, mutta ne voi täyttää ja peittää. Enimmäkseen nämä ovat Sybariten kenkiä varten. Suurin osa pienistä pohjista on Silkstone Barbien ja Fashion Royaltyn kenkiä varten, mutta etuvasemmalla on muutama Tonnerin Tiny Kittylle. Yksittäiset päkiäpalat ja korot oikealla ovat Tonnerin American Modelille. Läpikuultavat keltaiset tein kiilapohjan muoteilla E-Z Water -valumuovista.


Aiemmat postaukset aiheesta:
Muotinteko: Mallin tekeminen
Muotinteko: Silikoni
Muotinteko: Ongelmia silikonin kanssa

For an English version of this post, see here.

6.5.09

Muotinteko: Mallin tekeminen

Aloitin muottien tekemisen Sybariten kengänpohjia varten. Ensimmäinen vaihe on mallin tekeminen. Olen tehnyt näitä pari kappaletta ja tässä postauksessa on esimerkkinä piikkikoron tekeminen.

Teen mallin, jossa vasen ja oikea ovat samanlaiset, koska yhden pohjan tekeminen on ihan riittävän vaikeaa ilman että alan yrittää kahta, joiden pitäisi olla toistensa peilikuvat.

Ensimmäiseksi veistin koron melko kovasta puusta. Useimmiten käytän balsaa mallien tekoon, mutta se oli tähän tarkoitukseen liian haurasta.


Seuraavaksi tein pohjan useasta kerroksesta kartonkia. Värillä ei ole väliä mallia tehtäessä, vain muodolla.


Sitten liimasin koron paikalleen. Käytin PVA-liimaa (EriKeeper) kuten aina ja tällä kertaa siihen oli myös hyvä syy, kuten kohta selviää.


Muotoilin koron yläosan massasta. Tämän takia PVA-liima on hyvä idea. Koska mallissa on vain puuta, kartonkia, liimaa ja massaa, sen voi hyvin paistaa uunissa kokonaisuudessaan. En tiedä, mitä tapahtuisi muunlaisen liiman kanssa, mutta PVA-liima kestää 130 astetta helposti. Kuvassa taustalla näkyy pari muuta Sybariten kengänpohjan mallia.


Tässä vielä malli Sybariten jalan kipsivaloksen kanssa. Olen oikeastaan aika tyytyväinen tulokseen, vaikka tietysti malli pitää vielä maalata ja hioa. Pinnan on oltava mahdollisimman täydellinen, koska jokainen muotilla valettu pohja on täydellinen kopio mallista.


Kestää jonkin aikaa, ennen kuin pääsen tekemään itse muotteja, koska teen ensin malleja useammalle eri nukelle. Muottien tekeminen on aikaavievää ja vähän sottaista, joten teen mieluummin isomman satsin kerralla.

Tähän mennessä minulla on pari mallia Silkstone Barbiella ja Pullipille. Tosin nekin maalausta ja hiomista vailla. Päätin kokeilla tätä tapaa, koska muut tavat noin pienten pohjien tekemiseksi ovat vaikeampia.

For an English version of this post, see here.

27.1.08

Kunnolla korotusta

Päätin kokeilla uudenlaista tapaa tehdä korokepohjat. Tällä kertaa tarkoituksena oli tehdä vielä korkeammat kuin mitkään aiemmista kengistä.

Aloitin pohjien tekemisen leikkaamalla paksusta foamcore-levystä sopivanmuotoiset palat ja liimaamalla näitä kahteen kerrokseen. En tiedä, millä nimellä tuota levyä suomeksi kutsutaan, mutta ideana siinä on se, että kahden kartongin väliin on laitettu jonkinlaista vaahtomuovia, jolla saadaan aikaan paksu, mutta erittäin kevyt levy.


Pintaan vedin reilusti maalia täyttämään pahimmat kolot, vaikkeivät ne kankaan alta näkyisi muutenkaan.


Pohjan kaareva osa on muotoon liimattua kartonkia. Kerroksia taisi tuossa olla 5-6.


Seuraavaksi liimasin paksut osat kartonkipohjiin. Näin jälkeenpäin ajatellen nuo alemmat kartonkikerrokset olisivat saaneet ulottua alas asti, niin muoto olisi pysynyt paremmin.


Pintaan liimasin sealerilla käsiteltyä kangasta. Korot ovat metalliputkea ja yläosat on muotoiltu massasta.


Sisäpohjiin ja hihnoihin käytin samaa kangasta. Laitoin näihin vain kaksi remmiä, kun tuo kuviointi on jo riittävän koristeellista, niin ettei mitään erikoisempia ratkaisuja tarvittu.


Lisää kangasta meni koron yläosan päällystämiseen sekä pohjaan. Päkiäosaan ja korkolapuksi liimasin nahanpalat. Korkolaput tein nahan rei'ittämiseen tarkoitetuilla pihdeillä. Niillä saa siistit pyöreät korkolaput kätevästi.


Lopputulos näyttää tältä. Nukkea tuskin saisi seisomaan nämä kengät jalassa kovin helposti, mutta eiköhän sekin telineen kanssa onnistuisi.

Shoes for American Model

For an English translation of this post, see here.

20.7.07

Kenkiä ja koruja

Tässä ensimmäinen itse tehty kenkäpari Sybaritelle. Korot ovat puuta, joka on maalattu metallin väriseksi. En ole vieläkään löytänyt hyvää tapa tehdä piikkikorkoja, mutta nämä onnistuivat ihan kohtuullisen hyvin.


Kengät kuuluvat seuraavassa kuvassa näkyvään asuun ja ne on tehty samasta kankaasta.

Savoy's room
Innostuin myös tekemään koruja. Perhonen oli valmis kaulakoru, josta lyhensin ketjun, mutta muut ovat kokonaan itse tehtyjä. Osa materiaaleista oli uusia, osa vanhoista puretuista koruista.

Jewelry for Sybarite

10.7.07

Sybarite Savoy

Eipä tarvinnutkaan odottaa elokuuhun, vaikka myyjän saitilla annettiin toimitusajaksi yli kuukausi. Ilmeisesti on enimmäisaika, sillä nukke tuli viikossa.

Tämä on Savoy, Superdollin uusin Sybarite-nukke.


Valmistusmateriaali on sama kuin BJD-nukeissa ja ilmeisesti nivelet toimivat samalla periaatteella. En ole vielä ehtinyt tutkimaan, vaan vasta ottamaan muutaman kuvan alkuperäisessä asussa, joka ei jää nukelle pitkäksi aikaa.

Koska tämä on lähinnä kenkäblogi, tässä pari kuvaa nuken kengistä. Olen noita sarjatuotantona tehtyjä nähnyt aika paljon ja nämä ovat kyllä ihan omaa luokkaansa. No, ehkä CED-nuken mukana tulleet pääsevät lähes samalle tasolle.




Kasvokuvia nukesta löytyy Flickristä.

7.2.06

Materiaalien yhdistelyä

Punaisista korkkipohjaisista kengistä sain idean käyttää vain kärkiosassa korkkia ja tehdä loput nahasta. Näin voisi laittaa vähän tavallista korkeamman koron. Tuloksena oli sitten nämä:

Pohjissa on normaalin tapaan ensiksi pahvia ja metallia. Leikkasin aiemmin metallista pohjan muotoiset kappaleet, mutta suora liuska toimii ihan yhtä hyvin. Tässä liuskat taivutettuna jalanpohjan mukaisiksi.


Kärkeen tulee alapuolelle korkkia korokkeeksi. Oikeanpuoleinen korkinpala on ylösalaisin ja siitä näkyy, että pyöristin palojen reunoja aika reilusti.


Metalliliuskat liimataan pahvipohjien päälle ja sitten sisäpohjat.


Korot ovat tällä kertaa muovia. Tein muotin alunperin metallivalua varten, mutta se ei sitten toiminutkaan ollenkaan. Onneksi sulatettu EZ Water -muovi osoittautui toimivaksi ratkaisuksi muotin kanssa.


Päällisiin kiinnitin koristeet, jotka taitavat alunperin olla tarkoitettuja rannekorun tekemiseen.

Tässä jo lähes valmista eli ulkopohjat ja korot paikallaan. Tämän jälkeen olikin jäljellä enää korkin ja nahan reunojen maalaaminen mustaksi.

30.1.06

Toisenlaiset korkkipohjat

Yleensä olen tehnyt korkista joko kiilakorkoja tai niistä muokattuja pohjia, mutta nyt päädyin kokeilemaan uudenlaista menetelmää.

Leikkasin pohjan korkkilevystä kolmena osana. Tässä on otettava huomioon, että osien pitää olla pitempiä kuin ne ovat lopullisessa muodossaan, koska niiden reunoja joutuu muotoilemaan. Palat kannattaa myös merkitä, etteivät vasemman ja oikean puolen osat mene sekaisin tai joku pala käänny vahingossa väärin päin.

Sen jälkeen viistosin reunat mattoveitsen avulla niin, että palat sai liimattua toisiinsa oikeassa kulmassa. Seuraavassa kuvassa ensimmäiset kaksi palaa liimattuna toisiinsa.


Kun pohja oli kokonaan liimattu kokoon, pyöristin vähän korkin reunoja ja tein kolot korkoja varten. Kolot piti tehdä siksi, että korot olivat putkimaisia lasihelmiä, joiden yläpään viistoaminen olisi ollut aivan liian vaikeaa. Helpompaa oli tehdä pohjiin kolot, joiden avulla korot sai oikeaan asentoon.


Korot tein kuten CED-nuken mustiin sandaaleihin eli kiinnitin ne massapaloihin. Painoin ensin massan kengänpohjan koloon ja sitten koron paikalleen oikeaan asentoon. Sitten irrotin massan pohjasta ja asetin korot paperista rakentamaani telineeseen paistamista varten.


Paistamisen jälkeen liimasin korot paikalleen. Yleensä jätän koron liimaamisen viimeiseksi, mutta tässä tapauksessa piti reunojen päällystykseen käytettävä kangas saada peittämään massan ja korkin raja.


Sitten liimasin pohjan reunoihin kangasta sekä ulkopohjan paikalleen.


Sisäpohja ja päällys on tehty samalla tavalla kuin valkoisissa helmipistokkaissa. Liimasin vielä ulkopohjaan käyttämästäni nahasta pienen korkolapun ja maalasin nahan reunat punaisella maalilla.

26.1.06

Piikkikorot

Olin jossain vaiheessa laittanut sivuun pari putken muotoista lasihelmeä CED-nuken kengänkoroiksi, koska ne olivat juuri oikean pituiset. Tehdessäni kengänpohjien lestejä ja California Girl Barbien kenkiin korkoja Cernit-massasta, mieleeni juolahti, että piikkikorot voisi saada kiinnitettyä tukevasti paikalleen massan avulla. Onhan oikeissakin piikkikoroissa levenevä yläosa.

Tätähän pitikin sitten alkaa kokeilemaan. Tein avokkaisiin käyttämälläni kaavalla kengän pohjat ja sitten pyörittelin massaa kahdeksi pienehköksi puolipalloksi, jotka olivat ulkopohjan kantapääosan levyisiä. Asetin kengän pohjan lestiä vasten ja massapallon pohjaan oikeaan kohtaan. Sen jälkeen painoin putkimaisen helmen massaan sopivassa kulmassa.

Tarkistin, että korko oli oikeassa asennossa joka suunnasta katsottuna ja irrotin massan varovasti nahkapohjasta. Tämän jälkeen paistoin massanpalat (joissa helmet olivat koko ajan kiinni) uunissa muiden korkojen mukana. Tämä menetelmä siis vaatii, että koron materiaalin on kestettävä reilun 100 asteen kuumuus. Paistamisen jälkeen korko tarvitsee vain liimata paikalleen.

Muotoilemalla massaa enemmän korosta saisi sellaisen sulavalinjaisen, jossa massan ja toisen materiaalin rajaa ei ääriviivojen perusteella erottaisi, mutta tämä on ensimmäiseksi kokeiluksi kuitenkin ihan onnistunut.

Suurin osa koroksi kelpaavista materiaaleista kestänee paistamisen, mutta muovi ei tietenkään kestä. Ei sekään kyllä iso ongelma ole. Homma pitää vaan tehdä muuten kuten yllä, mutta koron "piikkiosa" pitää poistaa paistamisen ajaksi (varovasti, ettei reikä suurene) ja liimata takaisin paikalleen paistamisen jälkeen.

Seuraavassa kuvia kenkien tekovaiheista. Tällaisia ei tehdä ihan päivässä, koska eri vaiheiden välissä tarvitaan kuivatus- ja tuumaustaukoja, joten nämäkin olen aloittanut viime viikonloppuna ja tein loppuun tänään.

Ensimmäisessä kuvassa näkyvät molemmat sisäpohjat ja valmiit korot. Varsinainen sisäpohja on mustaa nahkaa, mutta lisäsin vaalean ohuen kerroksen ihan sen takia, että se tekee kengistä aidomman näköiset. Lisäksi se on hyvä olla, jos on vaarana, että tummasta sisäpohjasta voisi lähteä väriä. Toisessa kuvassa sisäpohjat toisiinsa liimattuina ja alapuolella kupariliuska, jolla pohja on saatu muotoonsa.



Seuraavassa remmit ovat paikallaan. Ylempi remmi aukeaa, koska muuten kenkää ei saisi nuken jalkaan ja pois. Soljet ovat muovikoristeita, jotka olivat alunperin helmiäisen värisiä, mutta maalasin ne kullanvärisellä maalilla.

Tässä korot paikalleen liimattuna. Putkimaisen helmen lisäksi koron alaosassa on leveämpi muovihelmi. Tämän idean sain näkemästäni kuvasta, jossa poikkeuksellisen korkea ja kapea metallinen korko levisi ihan alhaalta sen verran, ettei se ollutkaan terävä.

Vielä viimeistely maalaamalla nahan reunat mustiksi niin, että koko kengät korkoa, solkea ja osaa sisäpohjasta lukuunottamatta ovat mustat, ja kenkäpari on valmis. Kengät vaatisivat nuken painon päälleen, että pohjat taipuisivat oikean asentoon, nyt ne ovat vähän väärässä asennossa.