Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pullip. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pullip. Näytä kaikki tekstit

25.4.09

Pullipille kenkiä

Fashion Doll Shoes -blogin puolella Stine kommentoi Tiny Betsyä koskevassa postauksessani (suomenkielinen versio täällä), että siinä oleva kaava käy myös Pullipin kenkiin. En ollut edes ajatellut moista mahdollisuutta, mutta toisaalta kaava on yksinkertainen, joten jos ei se käy sellaisenaan, tarvittavat muutokset on helppo tehdä.


For an English translation of this post, see here.

20.2.08

Lautanauhoja

Olen viime aikoina keskittynyt lautanauhojen tekoon. Tein ompelulangasta ja erittäin ohuesta metallilangasta pienen pätkän, jota käytin nuken mekon etuosaan.

Adel

Nukke on Elf Doll Tiny Adel ja kooltaan juuri sopiva nukkekotiin. Juuri tuon pienen koon takia nauha piti tehdä ompelulangoista, vaikka ne eivät materiaalina ole ihan helpoimmasta päästä. Langat menivät lopulta niin takkuun, että en saanut nauhaa tehtyä ihan niin paljon kuin olin suunnitellut.

Olettaisin, että silkki toimisi paremmin, mutta koska se lienee melko kallista, päätin harjoitella ensin lisää paksummilla langoilla. Polyesteri ja villan ja polyesterin sekoitus toimivat hyvin, vaikka langat tuppaavatkin välillä takertumaan toisiinsa, kun kierteitä alkaa olla liikaa.

Tablet weaving

Olen tehnyt melko lyhyitä pätkiä nauhoja kokeillessani erilaisia kuvioita ja väriyhdistelmiä. Yleensähän näitä kai tehdään metrikaupalla, mutta omani ovat alle metrisiä. Ajattelin kasata nauhoista pienen ostoskassin, kunhan niitä kertyy riittävästi.

Tablet weaving

Opettelin lautanauhojen teon alunperin tehdessäni Pullipille mukaelmaa suomalaisesta muinaispuvusta.

Ancient Finnish dress for Pullip

Alkuun pääsin Tablet Weaving -sivuston avulla. Varsinkin Basic Tablet Weaving -osio oli valaiseva. Viivi Merisalon kirjasta "Nauhoja" oli myös hyötyä, kun ensin ymmärsin nauhojen tekemisen perusteet. Jotenkin tuon englanninkielisen sivuston tapa selittää asia oli selkeämpi kuin suomalaisten ohjeiden.

Paras kirja aiheesta lienee kuitenkin Candace Crockettin Card Weaving. Siinä on paljon enemmän asiaa kuin vain perusnauhojen tekeminen. Esimerkiksi tuossa ylempänä näkyvässä kuvassa oleva keskeneräinen työ on tämän kirjan ohjeilla tehty.

15.3.06

Pienempää mittakaavaa

Kokeilin vaihteeksi vähän pienempien kenkien tekemistä. Pullip on suunnilleen Barbien kokoinen varsin isopäinen, mutta erittäin pienijalkainen nukke. Sillä on onneksi kääntyvä nilkka, joten sille voi tehdä tasapohjaisia kenkiä. Sen ulkonäkö on myös niin epärealistinen, ettei kengissäkään tarvitse olla niin tarkka mittakaavojen ja osien suhteiden välillä. Niinpä näissä nauhakengissä onkin varsin isot nauhanreiät (2 mm on pienin eyelet-koko, jonka olen nähnyt). Koska mittakaavaa voisi muuten olla vaikea nähdä, kuvassa on euron kolikko vertailukohteena.

Pientä mittakaavaa edustaa myös Tiny Betsy McCall, joka allaolevassa kuvassa istuu kännykkätelineessä.

Nuken pituus on 8 tuumaa eli n. 20 cm. Tähänastiset nukkeni ovatkin joko muotinukkeja tai nukkekotikokoa, mutta piti kuitenkin hankkia yksi tällainen pikkutyttötyyppinen nukke, kun se oli niin herttaisen näköinen. Kuten kuvasta näkyy, nukella on taipuvat polvet. Kädet kääntyvät eteen ja taakse sekä sivulle ylös. Pää kallistuu vähän joka suuntaan. Silmät sulkeutuvat nuken ollessa makuulla.

Ajattelin kokeilla kenkien tekemistä Betsylle. Tasapohjaisissa kengissä ja noin pienessä mittakaavassa riittääkin haastetta. Tasapohjaisissa sen takia, että niissä saa olla tosi kekseliäs, että saa erilaisia malleja aikaan, ja pienen mittakaavan haasteellisuus lienee aika itsestäänselvää.


For an English translation of part of this post, see here.