4.2.06

Ensimmäisiä tekemiäni kenkiä

Tällä hetkellä on kesken uusien kipsivalujen tekeminen, joihin muotit on lopultakin käyttövalmiina, kunhan löytyisi aikaa aloittaa. Keittiössä on nyt tilaakin, kun ruokapöytä pääsi takaisin alkuperäiseen tehtäväänsä eikä ole enää täynnä askartelutavaroita. Tosin jää nähtäväksi, kuinka pysyvä asiantila tuo on.

Pari oikein mielenkiintoista kenkäparia on kesken, mutta kerron niistä sitten myöhemmin, kun ovat valmiita. Tällä erää on luvassa katsaus ihan ensimmäisiin tekemiini nukenkenkiin. Blogin alussa olikin jo yksi kuva Genelle tekemistäni kengistä. Niiden jälkeen tein muutaman parin Daisy-nimiselle nukelle, joka ei kuitenkaan ole se vähän Barbieta pienempi Daisy, vaan iso muotinukke.

Parin ensimmäisen kipsikokeilun jälkeen aloin etsiä tapaa tehdä ohuita pohjia. Tämä ensimmäinen pari on siinä mielessä vähän alkeellinen, että kupari on selvästi näkyvissä. Liimasin vain remmien päät levyn alle ja sen jälkeen massasta tehdyn koron ja kärkeen massasta tehdyn pohjaosan.


Seuraavaksi tein avokkaat. Näissä kengissä on jo kokonainen ulkopohja, mutta kupari on sisäpuolella näkyvissä, kun kengät ottaa pois.


Kyllästin kankaan EriKeeperillä, etteivät reunat rispaantuisi. Tuota menetelmää olen käyttänyt myöhemminkin, koska se on erittäin tehokas. Kangas laitetaan vain piirtoheitinkalvolle tai vastaavalle sileälle muoville, kastellaan vedellä ohennetulla liimalla ja annetaan kuivua. Kun kangas on kuiva se on myös jäykkää, mikä jossain tapauksessa helpottaa kengän muotoilemista. Tietenkään tällainen kenkä ei saa päästä kastumaan kun se on nuken jalassa. Joissain tapauksissa olen liimannut kenkään vuorin suojaamaan nuken jalkaa suoralta kosketukselta liiman kanssa, vaikken olekaan huomannut mitään ongelmia sen kanssa.

Seuraavissa sandaaleissa on jo sisä- ja ulkopohjat nahasta eli kuparilevy on niiden välissä piilossa. Korkoina on kaksi päällekkäin liimattua muovihelmeä. Nilkkaremmit ovat kullanväristä nahkaa, jota oli liian vähän mihinkään muuhun kuin sandaalien tekemiseen.


Viimeisenä parina avokkaat mustasta nahasta. Näissä on myös sisäpohjat, joten tämä on ensimmäinen pari, jonka olen tehnyt samalla tavalla kuin aiemmin näyttämäni CED-nuken avokkaat. Korot ovat taivutettua kuparilevyä, jonka päälle on liimattu samaa nahkaa kuin kenkien päällisessä.

Ei kommentteja: