27.3.06

Sarjoja

Oikeanlaisten työkalujen tärkeys kävi taas ilmi vähintäänkin yllättävällä tavalla. Leikkasin pari viikkoa sitten oikein urakalla kenkien välipohjia kartongista ja sisäpohjia nahasta. Käytin Fiskarsin pieniä askartelusaksia, niitä tavallisia oranssikahvaisia. Urakan seurauksena oikean käden keskisormen päästä katosi tunto lähes kokonaan. En tiedä mitä hermoa saksien kahva mahtoi painaa, mutta en kyllä leikatessa huomannut, että mihinkään olisi sattunut.

Tunto on pikkuhiljaa palautunut, mutta sormi ei ole vieläkään ihan ennallaan. Ja joka kerta, kun erehdyn käyttämään niitä samoja saksia, tilanne pahenee hetkeksi. Ei kai tässä auta muu kuin hylätä hankalaksi osoittautuneet sakset. Fiskarsin isot softouch-sakset ovat osoittautuneet käytössä erittäin hyviksi, joten päätin hankkia saman sarjan askartelusakset:

Näiden ei ainakaan pitäisi päästä painamaan mistään, mutta voi vaatia vähän totuttelua ennen kuin näillä pystyy yhtä tarkkaan jälkeen kuin niillä toisilla saksilla.

Pohjien lisäksi olen tehnyt joitakin muitakin osia isompina satseina viime aikoina. Sain ison kasan huonekalukankaiden näytepaloja, joissa on paljon eri värisävyjä. Etenkin yksi kangastyyppi oli oikein sopiva kenkien tekoon ja niinpä käsittelin niitä sitten ison erän kerralla. Yksin asumisessa on se hyvä puoli, ettei esim. tällainen keittiön lattialla jääkaapin edessä häiritse ketään:

Seuraavassa sitten osa noista paloista tehdyistä kengistä. Yksiväriset kengät ovat paljon helpompia tehdä, kun ei tarvitse sovitella kuvioita ja yrittää saada kengistä toistensa peilikuvat.

Tuosta puuttuu vielä kolme vihreän sävyä, muutama sininen sekä musta, joita en ole vielä tehnyt.

Kuvissa näkyy myös sisäpohjissa nimilaput, jotka laitan nykyään kaikkiin tekemiini kenkiin. Käytän omaa nimeäni ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että keksittyjen tuotemerkkien kanssa pitää aina olla niin tarkkana, ettei se ole jo käytössä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Oi uskomaton. Nämä on aivan upean näköisiä!!!