13.3.06

Heavy Metal

Tämä menee jo vähän pitemmälle kuin vain kenkien tekemiseksi eli tarkoitus on tehdä koko asu. Koska kyseessä on piirroselokuvan hahmo (josta lisätietoa täällä), ei kaikkea välttämättä pysty toteuttamaan ihan samanlaisena, kun animaattorin ei tarvitse ajatella mitään sellaisia triviaaleja seikkoja kuten asun päällä pysymistä tai pukemista ja pienet yksityiskohdatkin voi unohtaa. Joitakin isompiakin yksityiskohtia jää puuttumaan, joten välillä on vain keksittävä itse, miten joku kohta pitää tehdä.

Nukke, jolle tätä teen, on Tyler, yksi isoista muotinukeista. Valinta oli itsestäänselvä siksi, että sillä on pitkä vaalea peruukki, kun taas muut nuket ovat puna- tai tummahiuksisia.

Aloitin alhaalta päin eli jalkineista. Itse kengistä näkyy kuvissa vain kärjet ja korot, mutta oletan, että jonkinlaiset saappaat ne ovat. Koska ne kuitenkin jäävät polvesta alaspäin tulevien suojusten alle näkymättömiin, päätin tehdä kengät niin, että kärki ja korko näyttävät mahdollisimman oikeilta ja kengät on helppo saada nuken jalkaan. Ei siis mitään varsia, vaan vähän umpinaisempaa avokastyyliä.

Suojusten tekemisen aloitin polvien korkeudelta eli ensin leikkasin nahasta pari ympyrää, isomman ja pienemmän. Kastelin isomman ja levitin pienemmän taakse liimaa ja asettelin sitten ne päällekkäin. Tämän sitten asetin nuken polven kohtaan ja teippasin kiinni kuivumaan oikeaan muotoon (muovikelmu suojaa nuken jalkoja värjääntymiseltä ja liimatahroilta).

Kun ympyrät olivat kuivuneet, liimasin ne jalan ympäri meneviin hihnoihin, jotka leikkasin samasta nahasta. Polven yläpuolelle tuleva "läppä" on samaa palaa hihnan kanssa. Piirroksista ei käy ilmi, miten hihnat ovat kiinni. Käytin helpointa tapaa eli neppareita.

Polvesta alaspäin tulevan osan leikkasin vähän ohuemmasta ja pehmeämmästä nahasta. Koska piirroksissa näkyy jonkinlainen sauma edessä, tein nämäkin niin. Näin etuosan kaarevuuden sai paremmin halutunlaiseksi.

Kun olin liimannut etusauman, liimasin suojuksen polviosaan kiinni. Kuvassa suojukset alkuperäisen nahan värisinä.

Oikea väri on punainen, joten koko hoito oli maalattava. Helpompi olisi tietysti ollut tehdä punaisesta nahasta, jos sellaista vain olisi ollut.

En ole vielä päättänyt mistä osasta asua jatkan, mutta todennäköisesti lopuista nahkaosista.

Ei kommentteja: