10.3.07

Vielä yhdet jalat

Piti sitten kuitenkin kokeilla, saisiko Rinin jaloista tehtyä paremmat valokset. En kuitenkaan käyttänyt teippiä, vaan peitin nilkan muovikelmulla.


Sen jälkeen vedin jalkoihin tavanomaiset kolme lateksikerrosta. Koska jalat ovat melko ohuet, jätin kerrokset hieman tavallista ohuemmiksi, että valoksen poistaminen muotista onnistuisi helpommin. Siinä tosin on aina se riski, että muotti ei pysy kunnolla muodossaan kipsin kovettumisen aikana.


Oman hankaluutensa aiheutti liikkuva nilkka, koska jokaisen lateksikerroksen vetämisen jälkeen piti varmistaa, ettei nilkan asento ollut muuttunut. Vaikka yritin olla tarkkana, jalkaterät ovat kuitenkin hieman eri asennossa. Onneksi ero on niin pieni, että sillä ei pitäisi olla merkitystä.

Valmiissa kipsivaloksissa nilkka on "ryppyinen" muovikelmun takia, mutta se on pelkkä kauneusvirhe eikä vaikuta käyttöön. Pääasia on, että muoto ja paksuus ovat oikeat.

Ei kommentteja: