19.5.06

Kultaa

Kullanväriset kengät ovat suosikkejani kaikista tekemistäni nukenkengistä. Kai se on sitä, että niissä on sellaista glamouria, jota omasta elämästä puuttuu. En ole koskaan omistanut kullanvärisiä kenkiä ja tuskin tulen omistamaankaan, kun eivät oikein sovi tyyliini. Nukeille voi sitten toisaalta tehdä vaikka mitä.

Ensimmäiset tekemäni kullanväriset kengät ovat tällä hetkellä Colinilla ja aion säilyttääkin ne omassa kokoelmassani:


Kengissä käytetty kangas on peräisin leveästä koristenauhasta ja reunoissa on kapeaa koristenauhaa, jonka päät on liimattu pohjien väliin. CED-nukella on juuri sopivankokoinen jalka, että leveistä koristenauhoista saa kokonaisen avokkaan päällisen, Cissylle ne eivät riitä.

Seuraavana on toinen samasta nauhasta tehty pari, vain reunanauha on erilaista, tällä kertaa leveästä punaisesta koristenauhasta leikattu.


Ja vielä lisää koristenauhaa. Seuraavan parin ongelmana oli löytää nauhasta sopivat kohdat, että kengistä tulisi samanlaiset. Onneksi olin osannut ottaa tuon huomioon nauhaa ostaessani ja pätkä oli riittävän pitkä.


Lopuksi vähän toisenlainen malli. Nämä ovat samanlaiset kuin aiemmin tekemäni mustat satiinikengät. Sivussa oleva nauha on samaa kuin ensimmäisessä parissa.

3 kommenttia:

Tarja kirjoitti...

Sivupalkin kohdassa Nuket on linkki Tiny Betsyyn ja samassa merkinnässä on kuva Pullipille tekemistäni kengistä. Pitihän sitä kokeilla, mutta en ole tehnyt enempää ainakaan vielä. Ehkä joskus myöhemmin, jos keksin hyvän mallin, jolla saan itseäni tyydyttävän lopputuloksen.

Nanna kirjoitti...

onpa kiehtovaa! oletko ihan itse opetellut tekemään nukenkenkiä? todella kauniita luomuksia.
toivottavasti päivität tätä blogia vielä joskus.

Tarja kirjoitti...

Ihan yrityksen ja erehdyksen kautta olen noita opetellut tekemään ja myöhemmin olen löytänyt myös toisten kirjoittamia ohjeita.

Eiköhän tämäkin blogi vielä jossain vaiheessa herää taas henkiin, kunhan inspiraatio iskee ja jatkan taas näitä hommia.