28.12.08

Baha Cat

Ostin Dolls and Friends -nettikaupan loppuunmyynnistä Pipos Baha Cat -nuken 65 %:n alennuksella. Baha Cat oli ollut suunnitelmissa jonkin aikaa, mutta olin ajatellut jättää sen hankinnan vähän myöhemmäksi. Tällaisia tilaisuuksia ei kuitenkaan tule vastaan usein, joten pitihän se käyttää hyväksi.

I want shoes too

Halusin ottaa nukesta ulkokuvia nyt talvella, joten sille piti tehdä kengät. Nuken jalat ovat melko pienet, mikä vähän rajoittaa käytettävissä olevia malleja. Varrelliset nauhakengät ovat kuitenkin aina toteutettavissa ja niinpä aloitin niistä.

Kuvassa on kenkien sisäpohjat (paksua valkoista nahkaa) ja päällykset ja varret (ruskeaa nahkaa). Tein nauhanreikiä vain kolmet, koska vahvikkeet ovat niin isoja.


Seuraava vaihe oli päällisten liimaaminen paikalleen.


Sitten olivat vuorossa varret. Nahka oli sen verran paksua, että pohjaan piti liimata keskelle ja kärkeen täytepalat, että ulkopohjasta saisi tasaisen.


Valmiit kengät näyttävät tältä. Kuva on osa isommasta ulkona ottamastani kuvasta.


Tässä vielä kuva, jossa näkyvät ulkopohjat, jotka nekin ovat nahkaa.



For an English translation of this post, see here.

2 kommenttia:

Jenny kirjoitti...

Hih, olen käynyt sivullasi varmaan kymmeneen kertaan, mutten ole varma olenko tajunnut jättää yhtään kommenttia muuta kuin pääni sisälle (ooh, hienoja!).

Sybaritesi on aivan upea! Itselläni on muutama isompi bjd-mies (Dollshe Saint ja SOOM Namu) ja yksi lati yellow -pikkutyttö. Resiini on materiaalina kuitenkin tosi paljon hankalampi kuin perusmuovi/vinyyli. Avant guard pysyy paremmin asennoissa ja helposti pystyssä tuen kanssa, ja sen voisi huoletta ottaa kesäisiin ulkokuviin ilman, että tarvitsee pelätä ihon kellastumista. Lisäksi sitä on muutenkin parempi kuljettaa kun ei tarvitse pelätä särkymistä niin kovasti. Haittapuolena on kuitenkin, ettei pää taivu nyökkäyssuunnassa (en tiedä miksi, mutta tämä häiritsee minua aika paljon kun kaikki muu melkein taipuukin), ja neidillä on aivan liian iso rintavarustus makuuni. Halusin tehdä sellaisen kauniisti laskeutuvan cat walk -asun, mutta se ei oikein onnistu kun valtavan rintamuksen yli on vaikea laskeutua elegantisti...

Yksi tyyppi, jonka haluaisin hankkia jossain vaiheessa on Tonnerin Potter-sarjan Voldemort, siinäpä särmikäs ei-perinteinen mies tytsälleni :DD.

-Jenny Nuket-listalta

Tarja kirjoitti...

Se ettei nuken leukaa saa alemmas on isoilla vinyylinukeilla normaali tilanne. Ainoat poikkeukset, joihin olen törmännyt tähän mennessä, ovat Madame Alexanderin Cissy ja Horsmanin Rini. Teknisesti se on siis mahdollista, mutta jostain syystä suuri osa valmistajista suosii rakennetta, jossa se ei onnistu.